Aurinkoa luvattiin, mutta sinnikäs usva on seurannut minua tammikuisena aamuna Tampereelta saakka Helsingin Vanhaankaupunkiin. Lumen alta pilkistää musta maa. Aivan kuin talvi yrittäisi päättää, mitä se tekisi seuraavaksi. Matinkaaren sillalla minua odottaa pirteän oranssiin takkiin pukeutunut nuori mies kameran kanssa, Aarni Holappa.
Yleensä, kun tapaa uuden ihmisen, täytyy niin sanotusti rikkoa jää jollakin keinolla, että voi tutustua. Tänään sitä ei tarvita, sillä keli on niin tragikoomisen liukas, että molempia naurattaa. Menemme Lammassaareen ihmettelemään luontoa. Olemme molemmat samaa mieltä, että luistimet olisivat nyt kova sana, sillä luontopolku on aivan peilijään peitossa. Kuulemma tämä on ainakin aito kokemus pääkaupunkiseudun talvesta.
Pysähdymme hetkeksi kuvaamaan ruokintapaikan sinitiaisia. Vaikka talvi on riisunut luonnon vehreydestään, se on silti elämää täynnä. Siellä ja täällä hyppii ohi mustarastas, jos toinenkin. Puukiipijä vilahtaa jostain puun takaa. Yläpuolellamme lauletaan kuin viimeistä päivää. Selvästikin Lammassaaren ympäristö on siivekkäiden lempipaikka. Kipuamme vallan hienoon Pornaistenniemen lintutorniinkin.
Jutustelemme kaikenlaista samalla, kun liukastelemme vähitellen eteenpäin. Tulevaisuuden haaveet ovat meillä molemmilla aika samanlaiset. Olisi hienoa elättää itsensä valokuvauksella. Luova työ ja yrittäjyys vetoavat enemmän kuin toimistojen maailma. Aarni tuntee ilmeisesti paremmin video- ja urheilukuvauksen salat kuin minä. Hän kertoo hyvin asiantuntevasti värien määrittelystä ja käsikirjoittamisesta. Minun harrastamaani festarikuvausta hän taas haluaisi joskus kokeilla.
Aarni syttyy seikkailuista. Hän pohtii, kuinka luonto on samaan aikaan paikka rauhoittua ja irtautua arjesta, mutta myös inspiraation ja jännityksen lähde. Adrenaliinia tuova urheilu on lähellä Aarnin sydäntä. Ehdottomia lempilajeja ovat kuulemma vapaalasku, vaeltaminen ja vuorikiipeily. Aarni kertoo viime kesän eeppisestä Kebnekaisen huiputuksesta, joka tehtiin keskellä yötä.
Lammassaaressa Aarni tekee havainnon, että varikset ovat kummallisen äänekkäitä. Ehkä ne varoittavat jostakin? Retkeilijöitä on mennyt useampi ohi ja pysäytämmekin yhden. Hän kertoo, että mäen päällä on tuuhea kuusi ja siellä sarvipöllö. Aarni hihkaisee riemusta, että näin se homma toimii, kun etsii hienoja eläimiä!
Löydämme salaperäisen asukin majapaikan. Pieni ryhmä tarkkailee pöllöä kauempaa kiikareilla. Omaan suhteellisen hyvän näköaistin ja jopa erotan linnun ilman apuvälineitä. Aarni kokeilee kuvata, mutta kyseinen kuusi on toden totta tuuhea piilopaikka. Emme lähesty pöllöä sen enempää, sillä aina pitää ensisijaisesti muistaa se, että luonnolla on oikeus olla rauhassa. Oli silti hienoa nähdä jotain poikkeuksellista.
Vierailemme lopuksi piilokojulla syömässä eväitä. Joudun ihan pyytämään Aarnilta apua repun kanssa, koska sormeni ovat niin jäykät kylmyydestä. Olisi kannattanut muistaa sormikkaat lapasten lisäksi.
Kysyn Aarnilta, onko hänelle ikinä käynyt mitään kamalaa mokaa kuvatessa. Saan kuulla tarinan kohtalokkaasta majavareissusta. Aarni oli melonut yli tunnin ja löytänyt majavan, mutta kameran muistikortti oli jäänyt mökille. Seuraavilla kerroilla muistikortti oli ollut mukana, mutta majava ei.
Viimeiseksi puhumme vielä ystävyydestä. Molemmilla on sama kokemus siitä, kuinka valokuvauksen kautta elämään on tullut uusia hienoja ihmisiä. Aarni kertoo olevansa onnekas siksi, että hänellä on lahjakas kuvaajaystävä, jonka kanssa hän pääsee tekemään projekteja. Minäkin olen löytänyt kokonaisen uuden kaveripiirin keikkakuvauksen kautta.
Vaikka retkellä sai välillä vähän jännittää, että kaadunko oman kamerani päälle, oli se silti hauskaa omalla tavallaan. Lammassaari on kaunis ja jylhä talvisessa muodossaankin, enkä yhtään ihmettele, miksi helsinkiläiset hakeutuvat sinne olemaan läsnä.
1. Keskityn uniikin kuvakulman valitsemiseen.
2. Pyrin vangitsemaan eläimen katseen kuvaan.
3. Kiinnitän huomiota yksityiskohtien esille tuomiseen.
1. Etsin etukäteen tietoa luontokohteesta. Katson valmiiksi kartan luontokohteen reitistä ja selvitän, minkälaisia erikoisolosuhteita tai rajoituksia kohteeseen liittyy.
2. Eväät. Aina pitää ottaa mukaan vettä ja jotain syötävää varmuuden vuoksi, koska retki voi aina vähän venähtää.
3. Kerrospukeutuminen. Varsinkin talvella kerrospukeutuminen on valttia, koska välillä liikutaan ja välillä ollaan paikallaan. On kätevää, jos voi vaihtaa vaatteita välissä ja muokata pukeutumistaan lämpötilan mukaan.
Aarni Holappa on mukana Nulun sometiimissä! Seuraa instassa: @nuortenluonto
Aarni Holappa voitti viime vuonna luontoliiton valokuvakilpailun. Lue Aarnin haastattelu Luontoliiton sivuilta.
Teksti ja kuvat: Julia Anderson
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo