Skotlannissa asuva retkikurssien ohjaaja Kaisa halusi järjestää lokakuussa Luontoliitolle vaelluksen Skotlannin West Highland Waylle. Neljä innokasta vaeltajaa matkusti Suomesta junalla Skotlantiin ja vaelsi sitten viidessä päivässä 90 kilometriä Ardluista Fort Williamiin. Matkalla koettiin niin päivänpaistetta, sadetta kuin sateenkaariakin Ylämaan vuorten ja soiden keskellä. Matkastaan kertovat vaellukselle osallistuneet Ida ja Paula.
Paula: Paras hetki oli ehkä se, kun hankalan sadepäivän jälkeisenä päivänä lounaalla paistoi aurinko ja levitimme kamat kuivumaan ja ne hämmästyksekseni oikeasti kuivuivat. Istuimme kivikolla auringossa ja söin lempiretkiruokaani. Koko edellisen päivän jatkunut kaatosade taas oli ehkä reissun ikävin asia. Toisaalta sinä iltana nauroimme paljon teltassa tilanteellemme. Loppuvaelluksesta hauskaa oli myös arvoitusten ja vitsien kertominen vaeltaessa.
Ida: Paras hetki oli ehkä ekan aamun tähtitaivas. Oltiin leiriydytty korkean kukkulan päälle ja kun aamulla herättiin keittämään aamupuuroja trangialla, näkyi kirkas tähtitaivas, ja vähitellen vuorten takaa nousi aurinko. Tätä kaikkea pääsi suoraan teltasta seuraamaan. Huonoin hetki oli, kun huomasin että kaikki kuivat sukat oli lopussa. Onneksi Paula auttoi ja suostui lainaamaan.
Ida: Oli siistiä nähdä, että Skotlannissa oikeasti on lampaita joka puolella, ja yksi villivuohi nähtiin myös!
Paula: U-kirjaimen muotoinen laakso oli tarun omainen. Sitä reunustavat puuttomat ruskeat raidalliset rinteet kaareutuivat todella symmetrisesti ja näyttivät kauniilta synkässä valaistuksessa, vaikka pilvet piilottivat vuorten huiput.
Paula: Tykkäsin kovasti symmetrisen pyöreistä vuorista suon takana. Toinen suosikkimaisemani oli edellä mainitsemani U:n muotoinen laakso.
Ida: Tosi vaikea valita vain yhtä. Yksi hienoimmista oli ehdottomasti Rannoch Moor, vaikka me ei harmi kyllä löydettykään Roope Ankan sukulinnaa. Oli myös siistiä vaelluksen lopussa saapua Skotlannin korkeimman vuoren Ben Nevisin luo. Sen huippu oli poikkeuksellisesti näkyvissä.
Ida: Tärkein tavara oli varmaan trangia. Ruoka ja lämpö on kyllä sellaisia perustarpeita, ettei niistä voi joustaa. Ostin Lontoon juna-asemalta romaanin. Eloonjäämisen kannalta fiktiivinen kirja on varmaan turhin asia kantaa mukana, mutta toisaalta iltoja teltassa sai sen avulla hyvin kulumaan.
Paula: Huomasin makuualustan tärkeyden silloin, kun siihen tuli viimeisenä yönä pieni reikä. Makuualusta on öisen lämmön kannalta yhtä ratkaiseva kuin makuupussi. Turhaa tavaraa ei juurikaan ollut mukana.
Paula: Suosikkiruokani oli Couscous med linser og spinat. Se oli taivaallista ja muistelen sitä edelleen! Sitä syödessä tuli kyllä hyvä mieli.
Ida: Kaurapuuro ehdottomasti!
Ida: Koko ekan päivän satoi kaatamalla ja illalla oli kaikki vaatteet aluskerroksia myöten litimärkiä. Onneksi seuraavana päivänä päästiin kuivattamaan vaatteet aurinkoiselle rannalle pienen joen varrelle.
Paula: Makuualustaani tuli reikä, kun varmaan astuin sen päälle, eikä se kestä yhdellä jalalla päällä seisomista.
Paula: Joo!
Ida: Milloin vaan! Skotlanti on upea paikka ja oli erityisen siisti kokemus päästä vaeltamaan siellä.
Haastattelu: Kati Schenk
Artikkeli on julkaistu Nuorten Luonto -lehden numerossa 1/2023.
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo