Sieniretki antaa paljon. Metsässä pää tuulettuu turhuuksista, rämpiminen kasvattaa kuntoa, ja luontokontaktit kohentavat elimistön vastustuskykyä. Itse kerätyt sienet ovat ympäristöystävällistä lähiruokaa, jota saa vieläpä ilmaiseksi. Kenties sienisaaliin metsästys ja hyvän apajan löytäminen palkitsevat myös ihmisen mielessä yhä asuvaa metsästäjä-keräilijäviettiä. Tätä näkökulmaa tukevat myös sieniharrastaja Eveliina Karjalaisen omat kokemukset:
”Monet tuttuni ovat todenneet sienestyksen hyvin palkitsevaksi harrastukseksi, vaikka eivät edes itse sienistä ruokana juuri välittäisikään ja antavat aina saaliinsa eteenpäin. Voi siis olla, että jokin muinainen vietti saadaan sienestyksellä tyydytettyä.”
Sienestyksen suosio on kasvanut siinä, missä retkeilyn ja luonnossa liikkumisen muutenkin. Metsän antimien perässä rymyäminen on koettu perinteisesti vanhemman väen puuhaksi, mutta apajille saapuu yhä enenevissä määrin myös nuoria harrastajia.
”Keski-ikä on toki edelleen painottunut hieman iäkkäämpiin, mutta monet nuoret ovat löytäneet harrastuksen pariin esimerkiksi ilmastohuolien tai kasvissyönnin kautta”, Karjalainen kertoo.
Sienestys on Suomessa helppoa, sillä laajat jokamiehenoikeudet mahdollistavat sienten keräämisen miltei kaikista metsistä tiettyjä rajoituksia lukuun ottamatta. Valtaosa ruokasienistämme on puiden kanssa symbioosissa eläviä sienijuuri- eli mykorritsasieniä. Niiden rihmasto kasvaa puun juuristossa ja tekee sen kanssa yhteistyötä, josta sekä puu että sieni hyötyvät. Tämän vuoksi eri sienilajeja kannattaakin etsiä niille tyypillisten isäntäpuiden luota.
Sienet, joita syömme, ovat maan alla piilossa elävän, tavallisesti rihmastomuotoisena esiintyvän eliön lisääntymistarkoitusta varten kasvattamia itiöemiä. Keräämme siis vain maan päällä näkyviä rakenteita, joita meille enimmäkseen näkymättömät sienet pukkaavat pintaan saadakseen itiönsä leviämään maastoon. Itiöt vapautuvat ilmaan sienen lakin alapinnalta, ja sopivissa olosuhteissa niistä kasvaa uusia rihmastoja.
Puhtaan luonnon ansiosta metsäsienten syöminen on myös enimmäkseen turvallista, kunhan välttää keräämästä niitä esimerkiksi teiden ja teollisuusalueiden liepeiltä.
Sosiaalinen media mahdollistaa hyvästä sienisaaliista riemuitsemisen samanhenkisten ihmisten kanssa ja erikoisten löytöjen määrittämisen kokeneempien harrastajien avulla. Sienten opiskelu ei ole ikinä ollut näin helppoa, mikä madaltaa kynnystä harrastuksen aloittamiseen.
Karjalainen kuuluu Facebookissa useampaan sieniryhmään. Hänelle tärkein on jo pitkään ollut Suomen Sieniseura ry -ryhmä, jossa keskitytään lajintunnistukseen.
”Se tarjoaa loistavan mahdollisuuden uusien sienilajien opiskeluun niin konkarille kuin aloittelijallekin.”
Ryhmässä on jo yli 60 000 jäsentä. Karjalainen on ollut mukana ryhmän ylläpidossa, jonka vapaaehtoiset huolehtivat parhaansa mukaan keskustelun pysymisestä asiallisena ryhmän suuresta koosta huolimatta. Tässäkin ryhmässä on koettu aiemmin nettikeskustelukulttuurin ongelmien kärjistymistä.
Kun kysymys on sienten syömisestä, väärän tiedon leviäminen voi olla kohtalokasta. Sienenmääritysapua Facebook-ryhmästä hakevan onkin syytä tiedostaa, ettei kyseessä ole päivystävä tunnistuspalvelu, eikä pelkästään ryhmässä esitettyjen kommenttien perusteella kannata syödä itselle vierasta sientä.
Ruokasienten kerääminen on vain yksi sieniharrastuksen muoto. Siinä missä ruokasienestäjä jättää veriseitikin metsään, poimii sienivärjääjä sen innoissaan mukaansa. Sieniä voi käyttää lankojen ja tekstiilien värjäämiseen, kuten monia muitakin luonnonaineita. Tämä perinteinen värjäystapa on monien käsityöihmisten suosiossa.
Sieniharrastuksen eri aloista kiinnostuneilla on omat harrastuspiirinsä ja keskustelukanavansa. Facebookistakin löytyy ryhmät muun muassa sienivärjäämisestä, sieniruuista ja ruokasienten kotona kasvattamisesta kiinnostuneille.
”Uskallan väittää, että sieniharrastuksen monipuolisuus on tullut internetin ja etenkin sosiaalisen median myötä näkyvämmäksi”, Karjalainen pohtii.
Harrastuksen laajentamisen eteen on tehty myös töitä. Sienilajien levinneisyys- ja kasvupaikkatietojen keräämiseen tähtäävä Sieniatlas-hanke kannustaa sienestäjiä kansalaistieteen pariin. Hankkeella halutaan edistää sieniharrastusta ja lajituntemusta.
Luonnon monimuotoisuuden suojelussa sienillä on suuri merkitys, mutta sienestyksen suosiosta huolimatta lajiryhmä tunnetaan edelleen aika huonosti. Monien uhanalaisten luontotyyppien suojeluarvoa voidaan arvioida sienten perusteella; sienet nimittäin kertovat ympäristön muutoksista nopeammin ja selkeämmin kuin useat muut lajiryhmät.
Tieteelle käyttökelpoisten sienihavaintojen kerääminen ei ole aivan yksinkertaista, joten Sieniatlas-hanke tarjoaakin tukea harrastajille ja kouluttaa kaivattuja uusia sieniosaajia. Hankkeeseen sisältyy leirejä, kursseja ja retkiä, joilla perehdytään sienten määrittämiseen ja muihin lajistotiedon keräämisessä tarvittaviin taitoihin.
Suomesta tunnetaan yli viisisataa syömäkelpoista sienilajia ja niiden lisäksi vielä monta tuhatta muuta erilaista sientä. Sienitiedettä opiskellut Karjalainen muistuttaa, että hurjan lajikirjon äärellä sienestyksestä kiinnostunut vasta-alkaja saattaa tuntea itsensä eksyneeksi.
”Harrastus kannattaa aloittaa sienikurssilla tai kokeneemman sienestäjän matkassa ja opiskella sieniä pikkuhiljaa.”
Sieniyhdistykset pitävät aivan aloittelijoillekin suunnattuja kursseja ja opastettuja retkiä. Hyvään alkuun pääsee hakeutumalla oman alueen paikallisen sieniseuran tapahtumiin. Vastaavanlaista toimintaa on tarjolla myös muiden tahojen, kuten Luontoliiton piirien, järjestämänä. Hyvä sienikirja tai kaksikin on välttämätön apuväline sienten opiskelussa. Vaikka netistä saa helposti määritysapua, sienestäjän täytyy kuitenkin opetella hallitsemaan perusasiat. Lajin määrittäminen pelkkien kuvien perusteella on monesti epävarmaa, sillä myös sienen tunnustelu, haistelu ja joissain tapauksissa maistelukin paljastavat tärkeitä tuntomerkkejä, samoin kasvuympäristön olosuhteet. Sienestys vaatii kärsivällisyyttä ja varovaisuutta.
”On aina parempi jättää tuntematon ja mahdollisesti syötävä sieni metsään kuin pilata terveytensä tai jopa menettää henkensä yhden sieniaterian takia”, Karjalainen sanoo.
Kun sienestysharrastuksessa on päässyt alkuun, huomaa ehkä haluavansa oppia lisää. Kanttarellin ja suppilovahveron jälkeen voi lähteä laajentamaan sienituntemustaan muihin herkullisiin ja satoisiin ruokasieniin.
Karjalainen suosittelee tutustumaan tatteihin, sillä ne on helppo tunnistaa lakin alapinnalla olevista pilleistä, eikä tattien joukossa ole kuin muutamia, helposti määritettäviä syömäkelvottomia lajeja. Myös mustatorvisieni, karvarousku ja muut aiemmin kauppasieniksi määritellyt lajit ovat helppoja tai helpohkoja.
”Kuitenkin myös näiden kanssa on oltava tarkkana ja katsottava useampia tuntomerkkejä, sillä aina on vaara sekoittaa sieni johonkin sitä muistuttavaan pahanmakuiseen tai jopa myrkylliseen lajiin”, Karjalainen muistuttaa.
Alkusyksy on parasta aikaa ruokasienten etsimiseen, mutta myös muina vuodenaikoina voi sienestää. Joitakin lajeja löytyy talvellakin.
Retkikohde kannattaa valita sen mukaan, mitä sieniä haluaa löytää. Hyvä sienikirja sisältää tiedot lajien tyypillisistä kasvupaikoista. Säätä tarkkailemalla sienestäjä tietää, milloin kannattaa retkeillä missäkin, koska sienet tarvitsevat kosteutta kasvattaakseen itiöemiä. Hyvin kuivalla säällä sieniä löytyy lähinnä pysyvästi kosteista ympäristöistä, kuten soilta. Sateen jälkeen sieniä putkahtelee kuivemmallekin kankaalle.
Parhaiten sienet kulkevat metsästä kotiin ämpärissä tai korissa, koska pussissa ne voivat mennä mössöksi. Sieniveitsi ja puhdistusharja ovat myös käteviä apuvälineitä. Kun sienen halkaisee saman tien, säästyy kantamasta mädäntyneitä ja ötököiden syömiä sieniä turhaan kotiinsa. Pilaantunutta sientä ei tule syödä. Sieni on myös kätevintä harjailla puhtaaksi jo metsässä.
Sienisaalis on syytä käsitellä mahdollisimman pian keräämisen jälkeen, sillä sienet eivät säily pitkään. Käsittely riippuu lajista; moni sieni vaatii erikseen keittämistä kitkeryyden tai jopa myrkyn poistamiseksi. Hyviä käsittelyohjeita löytyy muun muassa Marttojen sivuilta, ja usein myös sienikirjoissa kerrotaan lyhyesti, miten kutakin lajia voidaan käyttää.
”Nykyään kaikki ruokasienet suositellaan kypsennettäväksi esimerkiksi paistamalla”, Karjalainen kertoo.
Runsaasta sienisaaliista riittää myös säilöttäväksi. Ohutmaltoiset lajit, kuten vahverot, on helppo säilöä kuivaamalla, mutta myös tatteja ja haperoita voi kuivata siivutettuina. Rouskuista tehdään perinteisesti suolasäilykettä. Monet sienet soveltuvat hyvin myös pakastettavaksi.
Säilöttyinä sienet pysyvät pitkään käyttökelpoisina. Hyvänä sienisyksynä saa kuivattua herkut varastoon seuraavan kesän retkiruokakokkailuja varten.
Oliver: Parasta sienestämisessä on luonnon keskelle pääseminen, siellä rauhoittuu. Kun sieniä löytyy tasaisin väliajoin, ei tule tylsää.
Elina: Parhaita ovat löydöt! Kun kori tulee täyteen, reissu on hyvä! Tärkeää on myös omavaraisuus ja tietotaito, siis se että tietää, mistä ja milloin luonnon antimia löytyy.
Oliver: Käyn iskän kanssa sienessä pari kertaa viikossa. Meillä kuluu siellä yleensä useampikin tunti kerralla. Kantarellit ja suppilovahverot ovat parhaita!
Elina: Mun lempisieni on tällä hetkellä mustavahakas. Se on hyvä ruokasieni, jota monet eivät tunne. Siinä on hauska, makea maku. Ja karvarousku on tosi kaunis. Se on soma ja niljainen.
Oliver: Olen käynyt sienessä pienestä pitäen perheen kanssa. Sienestää voi kätevästi samalla, kun käy koiran kanssa aamulenkillä.
Elina: Olemme aina sienestäneet, marjastaneet, metsästäneet ja kalastaneet perheeni kanssa. Olen kulkenut retkillä mukana ja samalla oppinut tarvittavat tiedot ja taidot.
Oliver: Myös partiossa sienestetään usein. Jos retkellä tulee hyvännäköinen sieni vastaan, totta kai se otetaan mukaan! Ja jos ollaan vanhempien kanssa asuntoautolla liikkeellä, sienet kokataan heti keräämisen jälkeen. Paistettu kantarellikastike on ihan parasta, ja sienirisotto myös.
Elina: Tattipasta on mun suosikki. Tatteja ei tarvitse edes esikäsitellä. Sienipiirakka on myös hyvää, samoin suppilovahveroista tehty hillo.
Oliver: Meillä pakastetaan sieniä aina jouluksi.
Elina: Kyllä! Sienet kuuluvat joulupöytään!
Oliver: Meillä sienestyskausi alkaa, kun ekat kantarellit tulevat heinäkuun lopulla, ja loppuu pari viikkoa pakkasten alkamisen jälkeen.
Elina: Sieniä löytyy vielä silloinkin, kun lumet ja pakkaset tulevat. Riippuu lajista, miten hyvin se kestää pakkasta. Kyllä sienestä näkee ulospäin, onko se pilalla vai vielä hyvä.
Oliver: Aluksi kannattaa opetella ihan perusruokasienet. Tuntemattomia sieniä ei saa kerätä. Ja kaverin voi ottaa mukaan, ettei tule tylsää!
Elina: Mulla vain yksi kaveri sienestää. Mutta parasta aloittelijalle on, jos saa jonkun kokeneen kaverin mukaan. Hän voi opettaa, mitä sienen tunnistamisessa pitää ottaa huomioon, kuten tuoksu ja rakenne, ja missä mitäkin lajia kasvaa.
Oliver: Parhaiten sieniä löytyy päivä tai pari sateen jälkeen, pieniltä nyppylöiltä ja kallioiden laidoilta. Mäntymetsissä on paljon sieniä, mutta kantarelli viihtyy koivikossa.
Elina: Eri alueilla on eri sienet, täällä Oulussa kantarelleja on harvassa. Lampaankääpiä olen löytänyt yhdet, ja mustatorvisienen haluaisin vielä löytää. Kun menee metsään avoimin mielin, aina löytyy jotain! Mutta autoteiden varsilta ei saa kerätä mitään, siellä sieniin on tarttunut raskasmetalleja.
Oliver: Täällä Raaseporissa löytyi yhtenä viikonloppuna puolen tunnin retkellä kymmenen litraa lampaankääpiä. Metsissä on myös paljon peuroja. Enimmillään olen nähnyt 47 peuraa puolessa tunnissa.
Elina: Eläimiä tulee vastaan aika harvoin, mutta metsäkanalintujen kanssa olemme säikähtäneet puolin ja toisin.
Teksti: Milla Aalto ja Miia Vistilä
Artikkelin alkuosa on julkaistu Nuorten Luonto -lehden numerossa 3/2019 ja loppuosa numerossa 3/2024.
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo