Siili on elävä fossiili. Sen esi-isät elivät liitukauden metsissä yhdessä Tyrannosaurus rexin kanssa.
Siilit alkavat kömpiä talvipesistään maalis-huhtikuussa. Kevät on siilillekin lisääntymisen aikaa, mutta urokset kiertelevät etsimässä naaraita koko kesän aina syyskuulle saakka.
Heti tiineeksi tultuaan naaraat alkavat etsiä pesäpaikkoja ja varustaa pesämateriaalilla niistä sopivimpia. Poikaset syntyvät ilmastonmuutoksen takia jo ennen juhannusta, toisen poikueen ne voivat tehdä myöhemmin syksymmällä.
Siilit eivät pidä reviirejä eivätkä pariudu pidemmäksi aikaa, vaan jokaisella siilillä voi olla monta kumppania. Naaraat hoitavat poikaset yksin.
Poikasilla on piikit jo syntyessään, mutta ne ovat vielä pehmeät. Aluksi poikaset pysyttelevät pesässä, missä emo imettää niitä. Kuukauden ikäisinä poikaset ovat jo aikuisen siilin näköisiä, ja ne alkavat seikkailla pesän ulkopuolella. Pian emo jättää ne selviämään itsekseen. Lisääntymisajan ulkopuolella siili on yksineläjä.
Poikaspesän lisäksi siili rakentaa muitakin pesiä. Kesäisin siilillä on lehdistä ja risuista kyhätty huomaamaton pesä päivälepoa varten, ja sieltä se lähtee yöksi ravinnon hakuun. Siili viettää hyvin paljon aikaa pesässään lekotellen. Sopiva pesäpaikka on hoitamaton, ryteikköinen alue tai metsän reuna lähellä ihmisasutusta. Siilillä voi olla useampia päiväpesiä kesän aikana.
Siili viettää kesänsä ruokaa etsien. Siili lukeutuu hyönteissyöjiin, mutta käytännössä se on kaikkiruokainen. Hyönteisten lisäksi se saalistaa hämähäkkejä, etanoita, kastematoja ja muita pieniä eläimiä, myös linnunmunia ja -poikasia. Se syö myös raatoja ja ihmisen ruuantähteitä.
Siili aloittaa talveen valmistautumisen siirtymällä metsään etäämmälle ihmisasutuksesta. Siellä se viettää aikaa väsäten syyspesiä, joissa se lepää ja valmistautuu talvihorrokseen. Se on syönyt ja lihonut kesän aikana niin paljon, ettei sen tarvitse enää etsiä ravintoa.
Lopulta se rakentaa talvipesän kaivamalla onkalon sammalmättäseen suojaisalle paikalle, kuten puun juurelle. Sinne se kömpii horrostamaan jopa kahdeksaksi kuukaudeksi.
Horrostavan siilin hengitys ja aineenvaihdunta hidastuvat ja ruumiinlämpö laskee lähelle nollaa. Talvihorros ei kuitenkaan ole tasaista syvää unta, vaan siili reagoi ärsykkeisiin. Horrosaikaan sisältyy satunnaisia heräämisiä ja säännöllisiä aktiivisuusjaksoja. Joskus siili saattaa pysyä pidempäänkin hereillä ja siirtyä jopa talvipesästä toiseen.
Suomessa pesän vaihtaminen kesken talven on harvinaista, sillä siilin on vaikea liikkua lumessa. Ilmastonmuutoksen myötä epävakaiksi muuttuneet talvet kuitenkin pakottavat siilin joskus liikkeelle, kun sulava lumi tulvii pesään.
Siiliä sanotaan eläväksi fossiiliksi, sillä sen kehossa on monia alkeellisia ominaisuuksia, joita oli jo varhaisimmilla nisäkkäillä dinosaurusten aikaan. Siilin esi-isät elivät liitukauden metsissä yhdessä Tyrannosaurus rexin kanssa.
Hajuaisti on siilin aisteista tärkein. Sen avulla se löytää ravintoa ja pysyy tutuilla poluilla yön pimeydessä. Siilillä on myös hyvä kuulo, jonka avulla se pystyy havaitsemaan esimerkiksi maaperässä liikkuvia hyönteisiä. Näkö sen sijaan on heikko.
Siili on melko hiljainen eläin: se tuhisee, piipittää, naksuttelee ja sirkuttaa, mutta monet sen pitämistä äänistä ovat niin korkeita, ettei ihminen pysty kuulemaan niitä.
Kömpelöltä vaikuttava lyhytjalkainen taapertaja on yllättävän nopea ja ketterä. Se pystyy pinkaisemaan jopa 10 kilometrin tuntivauhtiin. Myös kiipeily, kaivautuminen ja uiminen sujuvat. Tavallisesti siili kuitenkin etenee rauhallisesti kävellen.
Siili on Suomen ainoa piikikäs nisäkäs. Piikit suojaavat siiliä saalistajilta, ja siiliä uhkaavia petoja on vain muutamia. Mäyrä, kettu, huuhkaja ja varislinnut pystyvät saalistamaan siiliä.
Siili elää Suomessa levinneisyysalueensa pohjoisrajalla. Se viihtyy ihmisasutuksen lähellä, mistä se saa ruokaa ja suojaa pedoilta. Siili hyötyy ihmisestä, mutta usein se myös kuolee ihmisen takia. Piikit eivät suojaa siiliä autojen renkailta.
Liikenteen lisäksi siilikantaa harventaa rankasti myös talvi. Kaikki siilit eivät selviä talvehtimisesta Suomen vaikeissa oloissa. Vankeudessa siili on elänyt 10-vuotiaaksi, mutta luonnossa sen elinikä on tyypillisesti lyhyempi.
Ihminen on kuljettanut siilejä mukanaan uusille alueille, sillä sen on uskottu torjuvan haitallisiksi koettuja eläimiä. Suomeen siili tuotiin 1800-luvun lopulla alun perin tappamaan käärmeitä ja rottia, vaikkei se olekaan siinä kovin pätevä.
Vaikka siili ei ole ollut Suomessa kovin pitkään, sitä pidetään silti maamme luontoon kuuluvana lajina. Siiliä ei ole luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi.
Siili on kulttuurieläin, joka viihtyy siellä missä ihminenkin. Se on sopeutunut elämään jopa kaupunkikeskustoissa. Moni pitää siiliä kotipihan ”villinä lemmikkinä”, jota ruokitaan ja jolle rakennetaan pesälaatikoita.
Villiin luontoon siili kuuluukin, eikä sitä saa ottaa kotiin lemmikiksi. Jos ruokit siiliä, muista ettei sen vatsa pysty käsittelemään laktoosia. Kermaviilin sijaan parempaa evästä ovat keitetty kala ja kissan purkkiruoka. Ruokintapaikka ja kupit on syytä pitää puhtaina, ja raikasta vettä on hyvä olla aina tarjolla.
Teksti: Milla Aalto
Kuvitus: Annika Heikkinen
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo