Tässä jutussa pureudumme hylkeiden aisteihin ja sosiaalisiin suhteisiin. Kerron myös hauskan faktan hylkeistä ja vähän ekstratietoa. Taustatyössä olen saanut apua tutkija Henry Pihlströmiltä Helsingin yliopistolta.
Hylkeillä on suuret silmät ja ne näkevät varsin hyvin hämärässä veden alla.
Hylkeiden värinäkö ei ole kovin hyvä ja siksi on arveltu, että ne olisivat värisokeita. Tästä on kuitenkin kiistelty tutkijoiden kesken. Hylkeet eivät kuitenkaan ole täysin riippuvaisia näköaistista, sillä toisinaan on tavattu sokeita hylkeitä, jotka ovat pystyneet löytämään itselleen ravintoa.
Hylkeillä on siis muitakin tärkeitä aisteja, jotka auttavat löytämään ruokaa ja suunnistamaan. Tuntoaistissa tärkeintä on paksut ja pitkät tuntokarvat, jotka ovat herkkiä veden värähtelyille. Tuntokarvojensa avulla hylkeet pystyvät havaitsemaan lähellä uivia saaliseläimiä niiden liikkeiden avulla. Hylkeiden sukulainen mursu käyttää myös karkeita tuntokarvojaan etsiessään merenpohjasta simpukoita ja muita saaliseläimiä.
Hylkeet pystyvät kuulemaan hyvin veden alla ollessaan. On mahdollista, että hylkeet vedessä jopa paremmin kuin ilmassa. Hylkeiden korvalehdet ovat surkastuneet, mikä vähentää lämmönhukkaa ja lisää hylkeiden virtaviivaisuutta. Hylkeet pystyvät myös sukeltaessaan sulkemaan korvakäytävänsä rustosta koostuvalla läpällä, jolloin niiden korviin ei pääse vettä.
Hylkeiden makuaisti on hieman heikompi kuin ihmisellä, koska hylkeiltä puuttuvat umamin reseptorit. Umami on siis yksi viidestä perusmausta, joita ihminen pystyy maistamaan.
Hylkeet nukkuvat myös veden alla. Meikäläiset hylkeet, jotka ovat kaikki niinsanottuja korvattomia hylkeitä eli aitohylkeitä vaipuvat veden alla syvään uneen useaksi minuuteiksi.
Niiden sukulaiset korvahylkeet, joihin kuuluvat muun muassa merileijonat, pystyvät sen sijaan nukkumaan niin, että puolet aivoista pysyy hereillä. Korvahylkeet pystyvät siis veden alla nukkuessaan samalla tarkkailemaan ympäristöään myös petojen, kuten haiden varalta.
Hylkeiden sosiaalisuus vaihtelee lajeittain. Esimerkiksi hallit ovat hyvin seurallisia ja kerääntyvät lisääntymisaikana suuriksi joukoiksi. Norppa on sen sijaan yksineläjä.
Hylkeet eivät ole lisääntymisaikaa lukuun ottamatta ole kovinkaan aggressiivisia lajitovereitaan kohtaan. Hyvistä auringonottopaikoista voi syntyä niiden välille kiistaa. Hylkeiden välille näyttää syntyvän enemmän kiistoja maalla kuin vedessä.
Suomessa eli aikoinaan norppien ja hallien lisäksi myös grönlanninhylje, joka jäi norpan tavoin ”loukkuun” Itämereen jääkauden jälkeen. Grönlanninhylje eli Suomen rannikolla vielä noin 3000 vuotta sitten, minkä jälkeen laji kuoli Suomessa sukupuuttoon (nykyään grönlanninhylkeitä elää vain Jäämerellä) Närpiöstä on löytynyt kokonainen grönlanninhylkeen luuranko, jonka yhteydessä oli luinen harppuunan kärki.
Joku kivikaudella elänyt hylkeenmetsästäjä oli siis yrittänyt pyydystää tämän yksilön mutta se oli ilmeisesti päässyt pakoon harppuunan kärki niskassaan.
Teksti: Saana Hakala
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo