Metsäaktivisti Ida Korhosta ajaa rakkaus: ”On pelottavaa lähteä haastamaan sitä todellisuutta, johon on kasvanut”

Mitä rakkaus metsiin saa ihmisen tekemään? 24-vuotias metsäaktivisti Ida Korhonen kertoo itsestään ja aktivismistaan. Tänä keväänä hänet nähdään myös Havumetsän lapset -elokuvassa.

Mikä sinua ajaa tekemään aktivismia?

Rakkaus. Teen aktivismia, koska rakastan niin syvästi sitä luontoa, joka meillä täällä pohjoisessa on. Metsät ovat antaneet minulle hirveän paljon ja olleet tärkeä osa elämääni.

Myös Suomen valtiolle metsät ovat antaneet niin paljon, että me olemme luonnolle velkaa. Se pitää maksaa takaisin suojelulla, ennallistamisella ja omien vahinkojen korjaamisella. Samalla tavalla me auttaisimme rakasta ihmistäkin, jos hän olisi hädässä.

Millaista aktivismia teet?

Luontoliiton metsäryhmän lisäksi olen mukana Greenpeacessa, Elokapinassa ja Metsäliikkeessä aktivistina. Lähinnä toimin metsiin liittyvien asioiden puolesta, mutta olen ollut mukana myös esimerkiksi kaivoksia vastustamassa.

Viime aikoina myös vihreän siirtymän sosiaalinen oikeudenmukaisuus on kiinnostanut minua – siis se, miten vihreä siirtymä tehdään kaikille reilulla tavalla.

Mikä on vaikeinta aktivismissa?

Varmaankin menettäminen. Kun näkee sen, että kaikesta työstä ja luonnon puolesta kampanjoinnista huolimatta metsiä silti hakataan. Ja kun tajuaa, ettei luontokato pysähdykään ihan hetkessä.

Myös se tuntuu vaikealta, ettei meidän kulttuurissamme ole tilaa surra luonnon tuhoutumista tai muiden lajien kohtaloa. Jos vaikka joku ihminen tai lemmikkieläin kuolee, siihen suhtaudutaan ymmärtäväisesti, mutta sitä pidetään outona, jos joku suree lähimetsän kaatumista.

Missä olette onnistuneet?

Moni metsä on säästynyt hakkuilta aktivismin ansiosta. Viime syksynä esimerkiksi puolustimme tosi aktiivisesti helsinkiläistä Stansvikin metsää, jota oltiin kaatamassa kerrostalojen ja teiden rakentamisen tieltä. Nyt metsä on toimenpidekiellossa ja hakkuut on keskeytetty.

Onnistumiset voivat tarkoittaa myös sitä, että saadaan tärkeille aiheille mediahuomiota tai vaikutetaan siihen, miten kaupunkisuunnittelussa suhtaudutaan metsiin.

Millainen tyyppi olet arjessa, aktivismitoiminnan ulkopuolella?

Olen ihan älyttömän hajamielinen. Innostun helposti uusista asioista, minkä vuoksi moni projekti jää vähän puolitiehen. Nautin luonnon hiljaisuudesta ja tykkään pohdiskella, koota palapelejä ja kirjoittaa runoja. Pidän myös lukemisesta ja uusien asioiden opiskelusta itsenäisesti. Opettelen esimerkiksi tunnistamaan erilaisia kääpä-, jäkälä- ja sammallajeja. 

Mitkä fiilikset tällä hetkellä? Onko jotain ajankohtaista meneillään?

Aika hyvät fiilikset, tykkään talvesta. Tällä hetkellä suunnittelen lähtöä Viiankiaavalle. Siellä on ollut Elokapinan mielenosoituksia jo joulukuusta asti. Viiankiaapa on Sodankylän kunnan alueella sijaitseva suojeltu suoalue, jonne halutaan nyt perustaa kaivos.

Olet ollut mukana myös dokumentin kuvauksissa. Millaista se on ollut?

Keväällä julkaistava Havumetsän lapset on Virpi Suutarin ohjaama elokuva. Alun perin sen oli tarkoitus kertoa luonnonsuojeluliikkeen historiasta, mutta lopulta se päätyi kertomaan enemmänkin nykyisestä metsäliikkeestä ja meistä aktivisteista. 

Meitä on elokuvassa mukana viisi aktivistia. Perässämme pyörittiin kuvaamassa, kun olimme esimerkiksi kampanjoimassa, metsäkartoitusretkillä tai mielenosoituksissa. Vaikka elokuva tavallaan kertookin meistä, se kertoo vielä enemmän rakkaudesta metsiin ja luontoon, ja siitä mitä rakkaus saa ihmisen tekemään.

Millaisia terveisiä haluaisit kertoa nuorille lehden lukijoille?

Toimikaa niin, kuin tuntuu oikealta. Ei ole helppoa olla aktivisti tässä yhteiskunnassa, ja on pelottavaa lähteä haastamaan sitä todellisuutta, mihin on kasvanut. Mutta jos se tuntuu oikealta, kannattaa uskaltaa.

Ja menkää katsomaan se elokuva! Uskon, että se on hyvä, vaikka en lopputulosta ole vielä nähnytkään.

Teksti: Venla Österberg

Kuvat: B Plan Distribution