Kun Kokkolasta kotoisin oleva Lotta Liedes oli lapsi, hänen koulunsa pihalla temmelsi sisiliskoja. Kaikki oppilaat tiesivät liskojen kotipaikasta, ja jotkut saivat hupia olentojen tappamisesta. Lotta teki toisin. Hän leikkasi tyhjään maitopurkkiin aukon ja kuljetti liskot metsään turvaan. Muut lapset nauroivat, mutta Lotta oli varma totuudestaan: elämää pitää kunnioittaa.
Luonto asukkeineen on ollut 24-vuotiaalle Lotalle lohdun ja levon tyyssija läpi elämän. Ukki oli merkittävä luontokasvattaja, joka vei verkoille ja opetti lintulajeja. Lapsena lähiluonto toimi turvapaikkana, jossa koulukiusaamisesta pääsi hetkittäin vapaaksi ja elämän vaikeita kysymyksiä sai käsitellä rauhassa.
Nykyään metsissä käyskentely, luontokuvaaminen ja lintubongailu rannikoilla nollaavat terveyshaasteiden, arjen suorituspaineiden ja ADHD:n kuormittamaa mieltä.
Lotta on ADHD-liiton kokemusasiantuntija, ja hänelle diagnosoitiin narkolepsia-katapleksia 18-vuotiaana. ADHD-diagnoosi taas tuli vasta 21-vuotiaana. Lotan jaksaminen on hetkittäin ollut koetuksella, sillä hänen on täytynyt oppia sovittamaan omat tavoitteensa terveydentilaansa ja kokemaansa kuormitukseen.
Muutto Kokkolasta Tampereen hälisevään keskustaan oli 19-vuotiaalle Lotalle shokki. Yhtäkkiä ympäristö ei ollutkaan lataava vaan kuormittava. Pikkuhiljaa hän kuitenkin löysi lähiluontokohteita. Muutto keskustasta luonnon äärelle oli keskeinen osa prosessia.
Erityisesti välitön suhde eläimiin on ollut merkittävä mielen tukipilari ja rikkaus. Eläimet ovat olleet väylä oppia empatiaa ja kokea rauhaa.
”Jos ADHD:lla tarkoitetaan rauhatonta sielua, omalla kohdallani se merkitsee sitä, että ihmisympäristön levottomuus tarttuu minuun. Eläinten luona on rauha. Esimerkiksi lampaan rapsuttelu vähentää paineita ja voi tuoda pintaan tunteita, joita ei ole huomannut – kuten stressin. Miten nykyään tunnistetaan eri tunteiden nyansseja olotilassa, jossa päällimmäisenä kaikkea värittää kiireen tuntu?”
Luonnossa kiire ja meteli häviävät kuin olisi aikakapselissa. Muualla sekuntikello tuntuu tikittävän koko ajan.
”Olen itse ottanut käyttöön puhelinkiellon. Jatkuva infotulva ei tee hyvää kellekään, varsinkaan nepsyille ja tunneherkille”, Lotta reflektoi.
Lotta kokee, ettei luontoon voi kuitenkaan mennä ”suorittamaan” pahaa oloaan pois. Tunteille pitää antaa tilaa, ja siksi metsään kannattaa mennä takki auki sekä ilman aikataulupaineita.
”Pööpöilyä ilman ajattelua! Se on välillä ihan tervettä.”
Teksti: Eeva-Leena Karihtala
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo