Totaalinen hiljaisuus ja mielenrauha. Nämä sanat toistuvat, kun 17-vuotias Olavi pohtii luonnon merkitystä itselleen.
Olavi sairastui vakavaan masennukseen alakoulun loppuvuosina. Masennus kesti seitsemisen vuotta. Sen vaikeimmat hetket ajoittuivat koronavuosiin.
Arkisesta elämästä ja sosiaalisista suhteista syntynyt stressi ylläpiti masennusta. ”Masennus oli ikään kuin varjo takaraivossa. Stressi piti sen varjon hengissä.”
Nyt Olavi voi paremmin, mikä on pitkälti terapian ja luontoon liittyvien harrastusten ansiota.
Puolet viikostaan Olavi asuu Nuuksiossa, puolet Helsingissä. Koti kansallispuistossa on henkireikä: kun oven avaa, pääsee suoraan metsään. Siellä eniten kiehtookin se täydellinen hiljaisuus, jonka voi tavoittaa, kun samoaa tarpeeksi syvälle siimekseen.
Luonnossa ei onneksi tarvitse huolehtia siitä, miltä näyttää tai mitä muut ajattelevat. Olavi retkeili äitinsä kanssa jo lapsena, ulkoilutti koiraansa kansallispuiston maisemissa ja kävi uimassa luonnonvesissä. Hän alkoi myös telttailla yksikseen jo viides—kuudesluokkalaisena. Silloin hän huomasi, miten metsä toi helpotusta masennukseen.
Luonnossa liikkuminen oli ollut keskeinen rohto pahoinvoinnille jo joitain vuosia, mutta vapaasukelluksen aloittamisen myötä vaateliaimmatkin stressitilat liukenivat elämästä. Innostus harrastuksen pariin leimahti YouTube-videoista.
Lajissa on keskeistä opetella pidättämään hengitystä panikoimatta. Se vaatii aivotreeniä. Olavi kertoo, että olennaisin asia hengityksen pidättämisessä on rentoutuminen.
”Hengityksen pidättäminen on kuin meditoimista, sillä silloin ei voi ajatella mitään. Kun pidättää hengitystä, tulee luonnostaan tunne siitä, että pitäisi lopettaa. Vapaasukelluksessa on luovuttava tällaisista ajatuksista. On turha panikoida.”
Jotain loksahti, ja harrastus tarjosi mielekkään tekemisen lisäksi jotain merkityksellisempää: elämänohjeen.
”Se oli ahaa-elämys. Masennus loppui kuin seinään, kun opin päästämään stressistä irti. Vähän sama asia kuin jos koulussa koe tulee puskista eikä asialle voi tehdä mitään. Turha käyttää energiaa ja mielenrauhaa panikoimiseen. Se pahentaisi tilannetta.”
Aivan kuin vapaasukelluksessa: sukeltaessa ei kannata ahdistua. Puristavasta tunteesta saa päästää irti. Vesi ottaa vastaan – ja syvyyksistä noustaan taas pinnalle hengittämään.
Olavi ei esiinny jutussa oikealla nimellään.
Teksti: Eeva-Leena Karihtala
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo