Erica Mäkinen, 19
Tammiston lehtomäki, Vantaa
“Isovanhempani ovat luontoihmisiä. He asuvat talossa, jonka mummini isä on rakentanut keskelle metsää. Olen viettänyt siellä paljon aikaa, joskus kokonaisen kesän. Sieltä Salon seudulta ovat myös ensimmäiset luontomuistoni.
Kävimme ukin kanssa ajeluilla mökkitiellä ja sen ympäristössä. Kirjasin aina ylös, kuinka monta peuraa tai hirveä näimme. Se oli tosi hauskaa. Ukillani on varmasti ollut vaikutusta siihen, että olen alun perin innostunut luonnosta.
Ei ole yhtä tiettyä tapaa olla luontoihminen. Jotkut voivat etsiä tietoa luonnosta ja tehdä jotain auttaakseen luontoa. Sitten on niitä, jotka tykkäävät vain mennä luontoon ja nauttia tuoksuista ja äänistä.
Luonnossa löydän erilaisen yhteyden itseeni. Täällä on hiljaista, ei kuulu renkaiden hyörinää ja moottoreiden murinaa. Tunnen vähän tarkemmin, millainen fiilis minulla on. Luonto on yhteyden tuoja.
Olen asunut Vantaalla koko elämäni. Periaatteessa voisi siis sanoa, että Tammiston lehtomäki on kotimetsäni. Kotoani on tänne noin kymmenen minuutin kävelymatka. Metsä on ollut pitkään luonnonsuojelualuetta, joten täällä ei ole tapahtunut mitään huonoja muutoksia.
Täällä näkee erilaisia lintuja, kauriita ja rusakoita. Täällä kaupunkiympäristössä eläimet ovat tottuneet ihmisiin. Ne ovat arkoja, mutta eivät niin pelokkaita, että lähtisivät heti juoksemaan minut nähdessään.
Täällä on sekä ihmisten kädenjälkeä että luonnollista luontoa. Tänne on tehty penkkejä ja pöytiä sekä polkuja, joita pitkin voi kulkea. Kaatuneet puut tuovat metsään eloa.
Ala-asteella teimme tänne usein retkiä. Yläasteella liikkaope teki sellaisen radan, jota meidän piti mennä. Olen aina tykännyt tulla tänne.
Eniten tykkään hengailla täällä ystävien kanssa. He ovat elämäni tärkeimpiä ihmisiä ja haluan huolehtia, että heillä on hyvä olla. Usein kysyn heiltä, haluavatko he tulla tänne vai mennä keskustaan. Jos tulemme tänne, käymme kävelyllä tai jäämme jonnekin istumaan ja juttelemaan.
Tämä metsä on myös yksi niistä paikoista, joissa tykkään käydä valokuvaamassa. Kuvaan kukkia ja joskus eläimiäkin.
Metsässä on aina eri tunnelmia, vähän kuin elokuvissa. Jos tulen tänne illalla, metsä voi näyttää kauhuleffalta, joskus taas romanttiselta elokuvalta. Kiinnitän huomiota siihen, miten valo tulee mistäkin ja miten puunlatvoista muodostuu erilaisia kuvioita. Kun katsoo ylöspäin, kuvioista saattaa tulla mieleen lintu tai lepakko.
Oma vinkkini on: Jos ei ole mitään kummempaa tekemistä, menkää kaverien kanssa lähimetsään katsomaan, mitä sieltä löytyy. Siellä ei välttämättä tarvitse tehdä mitään erityistä. Voi vain kävellä metsän läpi, jutella ja kuunnella musiikkia.
Mikä tahansa paikka voi olla seikkailu, myös oma lähimetsä. Se on omasta mielentilasta kiinni. Tänä kesänä aion mennä ystäväni kanssa Haltialan metsään. Minulla on sellainen asenne, että yritän aina etsiä jotain uutta ja jännittävää.”
Bintu Hellman, 18
Herttoniemenranta, Helsinki
“Ensimmäiset luontomuistoni ovat isovanhempien mökiltä Hiidenvedeltä Lohjan läheltä. Meillä oli serkun kanssa erilaisia leikkejä, joista yksi oli niemen nokkaan rakennettu keijupoukama. Kun tuuli vei rakennelmat, kuvittelimme keijujen käyneen siellä.
Toinen muisto on päiväkodista, jonka pihalla oli meille lapsille tärkeä syreenimaja. Eskariin siirtyessäni maja jäi. Se oli silloin suuri menetys.
Vaariltani olen oppinut lintuja ja mummoni kautta pitämään kasveista. Kun pienenä kuulin, että kukat tykkäävät kun niille puhutaan, kerroin mökin kukille vuorotellen aivan kaiken.
Pohdimme kerran ystäväni kanssa, mitä luontosuhde oikeastaan tarkoittaa. Minulle se on lopulta aika itsestäänselvä asia. Olemme kaikki osa luontoa.
Toisaalta luontosuhde myös elää. Vaikka olen aina asunut Helsingissä, olemme muuttaneet paljon. Se on vaikuttanut siihen, millaista luontoa ympärilläni on milloinkin ollut. Kaupungissa myös rakennetaan jatkuvasti. Mökillä vietetty aika on luonut pohjan luontosuhteelle, vaikka kaupungissa ympäristö muuttuu.
Kun ympärillä on paljon vilskettä, lähiluonto on paikka rauhoittumiseen. Kaupungissa se korostuu entisestään, kun metsiä hakataan pois. Täytyy pitää lujasti kiinni siitä vähästä, mitä on. Tästä yksi esimerkki on Itä-Helsingin Matokallio, jonka puolustamisessa olin itsekin mukana.
Toivon, että säilyttäisimme lähiluonnon. Mietin tätä paljon eläinten kannalta, jotka ovat luonnossa koko ajan. Luontoa pitäisi suojella myös maan matosten takia, ei vain harvinaisten liito-oravien.
Monilla päättäjillä ei ole aikaa tulla tänne lähiluontoon. Sen lisäksi Suomessa ehkä pelätään vaatia asioita. Asioita saa ja pitää vaatia. Kun on kyse lähiluonnosta, pelissä on paljon.
Iloa minulle tuo muiden ihmisten näkeminen luonnossa ja se, että pääsen näkemään erilaista luontoa. Kuluneena vuonna pääsin esimerkiksi käymään Luontoliiton kanssa Tanskassa ja Ruotsissa – se oli vau!
Luonnossa voi myös itkeä ja olla surullinen. Kun kaipaan lohtua, menen suurten puiden luokse. Niissä on jotain suurta ja pysyvää. Puiden halaaminen on ihanaa.
Tykkään siitä, että Helsingissä periaatteessa missä vain pääsee merelle. Meri tuo hirveästi onnea. Etenkin kesä on aikaa, kun ihmiset nauttivat täysillä merestä. Rannoilla on yleensä ihana tunnelma ja paljon kaikenikäisiä ihmisiä.
Tämä Herttoniemenranta on kiva paikka. En tiedä veneilystä mitään, joten on hauska kävellä tänne satamien ohi ja heittäytyä erilaista elämää elävien ihmisten joukkoon.
Kesällä toivon, että pääsen kesällä käymään mökillä, lukemaan ja vain oleilemaan ulkona. Luontoon lähtemiseen voi yhdistää muita kivoja juttuja. Jos tykkää vaikka tanssia tai piirtää, voi kokeilla tanssia ulkona tai sitten ottaa piirustuskamat mukaan.”
Maximilian Bergström, 16
Pirttimäki, Espoo
“Olen liikkunut luonnossa pienestä asti. Mummillani oli tapana viedä minut ja pikkuveljeni Espoon Laajalahteen. Metsässä oli kallio, jonne rakensimme veneen. Ei se oikeasti mikään vene ollut, mutta me leikimme, että se oli. Siellä tuli vietettyä paljon aikaa.
Isäni kanssa olen käynyt vaeltamassa esimerkiksi Repovedellä, ja äitini kanssa olen retkeillyt. Luonto on ollut iso osa elämääni juuri vanhempieni ansiosta.
Luonnossa on kaunista, rauhoittavaa ja rento olla. En kuitenkaan mene luontoon vain olotilan vuoksi, vaan ennemminkin tekemään jotain.
Olen harrastanut partiota 7-vuotiaasta asti, ja viimeiset kolme vuotta olen ollut vartion johtajana Pitkäjärven vaeltajat -lippukunnassa. Myös isäni ja pikkuveljeni ovat partiolaisia.
Täällä lippukuntani omistamassa paikassa Pirttimäellä on paljon kaunista luontoa. Olemme täällä nytkin partioretkellä.
Luonnossa toimiminen kuuluu partion ytimeen. Partiossa tulee retkeiltyä ja oltua metsässä muuten vaan. Se on upea harrastus, koska siinä saa vastuuta ja pääsee tekemään paljon sellaista, mitä ei muuten pääsisi tekemään.
Lempimetsäni on Porkkalassa Kirkkonummella. Siellä on hienot kalliot ja erilaisia puita. Kotonani Espoon Lippajärvellä on myös paljon metsää. Ihan kotini vieressä on kukkula, jolta on hieno näköala ja jossa on kiva hengailla. On mahtava juttu, että luontoon pääsee niin helposti.
Ystävistäni luonnosta ovat kiinnostuneita lähinnä ne, jotka harrastavat partiota. Läheskään kaikkia nuoria ei kiinnosta luonto niin paljon, että he haluaisivat suojella metsiä. Luulen syyn olevan se, että he eivät vietä aikaa luonnossa.
Biologian näkökulmasta ihminen totta kai kuuluu luontoon. Ihminen on kuitenkin ainoa eläin, joka elää erillään luonnosta, hallitsee sitä ja tekee siitä omannäköisensä. Meillä on tosi suuri vaikutus luontoon, ja siitä pitää olla tietoinen.
Ilmastonmuutoksen eteen ei tehdä tarpeeksi, ja se harmittaa. Toisaalta Suomessa menee vielä aika hyvin, luonto on hyvässä kunnossa ja siitä huolehditaan. Omalta osaltani teen kaikki perusjutut, en esimerkiksi roskaa. Partiossa opetan kaikkia muitakin kunnioittamaan ja suojelemaan luontoa.
Yksi mieleenpainuvimpia muistojani on se, kun olin riparilla viikon vaelluksella Lapissa. Siellä oli tosi hienot maisemat. Se oli upea kokemus!
Kesä on kivaa aikaa, koska on hyvä sää ja pystyy olemaan paljon luonnossa, telttailemaan ja vaeltamaan. Aion osallistua kesällä isolle partioleirille Evon retkeilyalueella.
Luonto on hieno paikka, sitä pitää suojella ja siitä kannattaa nauttia. Lähiluontokin voi tarjota seikkailun, varsinkin jos löytää jonkun itselleen kivan paikan sieltä. Vinkkini on: mene, kokeile ja innostu luonnosta!”
Luonto on lähellä
Lähiluonto on luontoa, joka on lähellä asutusta ja ihmisiä. Se on metsiä, jokia, rantoja, niittyjä, puutarhoja ja yhteisöllisiä kaupunkiviljelmiä.
Lähiluonto on osa kaupunkikuvaa ja tärkeä hiilinielu, joka pitää ilman puhtaampana ja vähentää hiilidioksidin määrää ilmassa. Lähiluonto on korvaamattoman tärkeä monelle lajille – myös ihmisille.
Ihminen tarvitsee puita, puistoja ja puistikkoja. Ilman niitä voimme huonommin. Luonto elvyttää ja rauhoittaa, liikuttaa ja lepuuttaa silmiä. Se laskee stressitasoja ja tarjoaa hyviä mikrobeja.
Varttikin päivässä riittää, mutta mitä enemmän aikaa käyttää luonnossa ulkoiluun, sen paremmin voi sekä henkisesti että fyysisesti.
Lähiluontoon on helppo mennä. Onhan se nimensä mukaisesti lähellä. Jokaisella suomalaisella on keskimäärin vain 700 metrin matka lähimpään metsään, ja jopa puolet suomalaisista asuu alle 200 metrin päässä metsästä.
Luontoliiton kattojärjestön, Suomen luonnonsuojeluliiton, pääteemana on seuraavien kahden vuoden ajan lähiluonto.
Myös Luontoliitto kannustaa kaikkia suojelemaan omaa lähiluontoa ja hakeutumaan luontoon. Etsi läheltä oma lempikohteesi, jossa rauhoitut ja viihdyt, ja tutustu myös uusiin kohteisiin yksin, yhdessä tai Luontoliiton retkien kautta. Kurkkaa tapahtumakalenteri!
Lähiluontokin kaipaa suojelua
Jokainen voi tehdä jotain lähiluonnon suojelemiseksi. Omalle pihalle voi istuttaa kukkia pörriäisille ja jättää nurkkiin lehti- ja risukasoja. Joutomaalle voi perustaa lupaa kysymällä niityn tai kaupunkiviljelylaatikoita, ja linnuille, siileille sekä lepakoille rakentaa pönttöjä ja pesiä.
Hyönteisille taas kannattaa rakentaa hyönteishotelli ja perhosille perhosbaari.
Talvella lintuja voi auttaa selviämään kylmästä talviruokinnalla, ja roskien keräämisestä hyötyvät kaikki.
Luonnonhoitotalkoisiin osallistuminen auttaa myös lähiluontoa. Esimerkiksi ympäristöjärjestöt järjestävät talkoita, joissa kunnostetaan erilaisia elinympäristöjä tai torjutaan vieraslajeja.
Teksti ja kuvat: Aino Huotari
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo