Koen upeita tunturimaisemia Hammastunturin erämaassa Kuoppajärvellä. Ihmettelen vanhan mäntymetsän jykeviä vanhuksia, ihailen violetin täpläkämmekän kauneutta ja Kuoppapään kirkasta tunturilampea sekä kuuntelen kapustarintojen rauhoittavaa laulua.
Jätämme perheeni kanssa auton vaikeakulkuisen hiekkatien päähän lähelle Hammastunturin erämaan rajaa. Paikalla on myös toinen auto – varmaankin vaeltaja, joka on aloittanut taivalluksensa sieltä. Otamme suunnan kohti Kuoppajärveä. Maasto on suurelta osin karun kaunista rämesuomaisemaa.
Bongaan suolla monta täpläkämmekkää ja muita kasvilajeja, kuten suokukan. Täpläkämmekän vanha nimi on maariankämmekkä ja sen latinankielinen nimi on Dactylorhiza maculata. Se on rauhoitettu laji, joka on vähentynyt soiden ojitusten myötä. Lajia esiintyy koko Suomessa, ja sen tyypillisiä kasvupaikkoja ovat muun muassa soiden laidat, korvet, letot, suoniityt ja lehdot.
Osan matkasta kuljemme moottorikelkkauraa seuraten ja pääsemme kävelemään myös ylänköjä pitkin. Muutaman kilometrin jälkeen näkökenttään ilmestyy sinistä – sehän taitaa olla Kuoppajärvi. Saavumme Kuoppajärven kodikkaan näköiselle hirsilaavulle. Läheisyydessä sijaitsee myös puuvaja, ulkohuussi sekä penkkiryhmä, johon istahdamme tauolle ja otamme eväät esiin. Mäkäräisiä ja sääskiä riittää, ja joudumme kääriytymään kunnolla suojien alle.
Käyn pulahtamassa Kuoppajärvessä. Se on kirkas, kuten Lapin karut erämaajärvet tyypillisesti ovat. Ihailen maisemaa järven rannalla – Kuoppajärveä ympäröi tunturijoukko. Lähellä virtaa myös puro, joka vakiintuu vedenhakupaikaksemme.
Myöhemmin päivällä kokeilen kalaonneani. Täytän reppulauttani ja kiertelen järveä meloen ja kalastellen. Uistimeeni nappaa kaksi kalaa, mutta ne irtoavat ennen kuin ehdin nostaa ne ylös. Sää on helteinen ja aurinko porottaa armottomasti järven keskelle, joten en jaksa kalastaa kovin pitkään. Nappaan vielä muutaman kuvan upeasta tunturista, joka nousee ylväänä aivan järven vierestä. Se on korkein Kuoppajärveä ympäröivistä tuntureista – Tervaspää.
Pystytämme teltat laavun läheisyyteen. Alaskanmalamuutillemme Rollelle on mukana oma telttansa. Katselen hymyillen, kun Rolle kurkistelee suloisesti ulos teltastaan. Ilta alkaa hämärtyä, ja käymme yöpuulle. Alkuyöstä on melko hiostavaa, mutta myöhemmin lämpötila laskee, mihin herään, ja joudun pukemaan lämpimämpää ylleni. Loppuyön nukun melko hyvin.
Seuraavana aamuna päätämme siskoni kanssa lähteä kiipeämään Kuoppapään huipulle. Tunturi alkaa nousta loivasti jo kaukaa. Kuljemme vanhan männikön läpi ja törmäämme pariin todella suureen, varmasti yli puolen metrin läpimittaan kasvaneeseen mäntyyn.
Kuinkahan vanhoja ne ovat? Varmaan useamman sadan vuoden ikäisiä. Hassua, ettei puun ikää voi läheskään aina arvioida pelkän pituuden ja paksuuden perusteella. Taimen kokoinen puu saattaa olla vaikka satavuotias – niin paljon karu kasvupaikka voi rajoittaa kasvua. Korkeammalla männikkö vaihtuu tunturikoivikoksi. Joitain koivuja peittää suuri pahka.
Hiljalleen nousu jyrkkenee. Siellä täällä on kallioita ja erittäin jyrkkiä kohtia, jotka kierrämme. Huomaan vaaleanpunaisia kukkia jyrkänteiden varpupeitteellä. Tunnistan ne sieliköksi. Puuraja jatkuu melko lähelle huippua. Kuoppapää on noin 400 metriä korkea, ja vielä huipullakin kasvaa yksittäisiä mäntyjä. Suomessa puuraja voi ulottua jopa lähes 500 metriin asti. Mäkäräiset ovat sitkeitä ja seuraavat meitä huipulle asti, mutta onneksi tuuli karkottaa suurimman osan niistä.
Kartan mukaan huipulla sijaitsee suuri tunturilampi, ja suuntaamme sitä kohti. Kun se avautuu eteemme, arvioin sen noin 40 metriä leveäksi ja lähes kaksi metriä syväksi syvimmästä kohdastaan. Kuulemme kapustarinnan laulua ja näemme sen lauleskelemassa kiven päällä lammen lähettyvillä. Kapustarinta on yleinen tunturien laji, ja ilman sen laulua ei Lapin tunnelma olisi eheä. Kävelemme huipulla ja räpsimme valokuvia ennen kuin lähdemme laskeutumaan takaisin kohti leiripaikkaa.
Pakkaamme makuupussit, patjat ja teltat ja alamme hiljalleen tehdä lähtöä. Sanon hyvästit Hammastunturin erämaalle ja kirkasvetiselle Kuoppajärvelle sekä sen kivikkoisille tuntureille ja aloitamme marssin takaisin kohti autoa.
Teksti ja kuvat: Heini Haapkylä
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo