Kevätseuranta-retkelle on mukavinta lähteä lämpöisenä tai vähintään aurinkoisena päivänä, sillä talvinen sää on omiaan heikentämään mahdollisuuksia kevään merkkien havaitsemiseen. Toisinaan kevään tunnelma voi kuitenkin löytyä myös lumisateen keskeltä.
Kun eräänä maaliskuun alun lauantaina pitkään ailahdelleiden kevätsäiden jälkeen aamu valkenee seesteisen aurinkoisena ja tuulisuudesta huolimatta lämpimänä, totean päivän olevan kuin tehty Kevätseuranta-retkeilyyn. Yöllä on tullut vähän uutta lunta, mutta maa on yhä paikoin paljas edellisen lämpimän jakson jäljiltä.
Saan retkiseuraa, mutta pääsen liikkeelle vasta iltapäivällä. Saapuessamme valitsemallemme kohteelle Salon Halikonlahden rantaan, sää on ehtinyt tehdä täyskäännöksen. Aurinko on vetäytynyt pilvien taa ja tuuli yltynyt. Taivaalta ripsii lunta pieninä kovina kiteinä. Ei olekaan enää niin otollisen oloinen Kevätseuranta-ilma, mutta mitäs pienistä – me suuntaamme kohti lintutornia.
Kuljemme vedenpuhdistamon ohitse kohti lahden uudempaa tornia. Hieman tuoksahtava vesi pulppuaa puhdistamon laskuputkesta ojaan, joka virtaa sulana. Lahti ja puhdistamon edustan altaat ovat kuitenkin yhä jäässä. Ei enää montaa viikkoa, kun altaat jo lainehtivat sulana ja kuhisevat sorsia ja mekastavia lokkeja, mutta toistaiseksi on vielä hyvin hiljaista.
Kaukana pellolla hyörii variksia ja naakkoja. Pysähdymme kiikaroimaan niiden puuhia, ja silloin havaitsen veikeän töyhtöhyypän nousevan siivilleen pellosta. Se onkin minulle kevään ensihavainto. Kiiruhdamme pusikon ohitse, jotta näemme paremmin. Hetkeksi hukkaamme hyypän, mutta kohta se taas ponnahtaa ilmaan. Pian pari muutakin töyhtöhyyppää nousee heittelehtivään lentoon pellon ylle. Riemuitsemme!
Jatkamme matkaa tornille kuivan heinikon ja ruovikon rajaamaa polkua. Ylhäällä tuuli puree entistä äkäisemmin. Pitää kiristää huppua. Harmaa ja jäinen maisema näyttää autiolta, eikä pelloillakaan näy liikettä. Epäilemme jo, ettemme tee tänään enää kummempia havaintoja. Lumisade voimistuu.
Sitten alkaa kuin alkaakin tapahtua. Kanahaukka kaartaa rantapusikkoon päivystämään. Ruovikossa rapisee. Yhtäkkiä sieltä rymistelee kovasti mekastaen lentoon komea fasaanikukko. Haukka syöksyy fasaanin kimppuun ja putoaa saaliinsa kanssa yhtenä kieppuvana höyhenmylläkkönä pensaiden taakse. Fasaani parkaisee vielä muutaman kerran, kunnes hiljaisuus taas laskeutuu lahdelle. Vaikuttava tilanne on ohi parissa sekunnissa.
Kohta saamme lisää mielenkiintoista katseltavaa. Pellon laidasta pensaan latvasta löytyy tuulihaukka. Harakat huomaavat sen samaan aikaan kuin minäkin. Ne ryhtyvät härnäämään ressukkaa, kunnes tämä joutuu poistumaan paikalta. Tyytyväisen oloiset harakat valtaavat pensaan ja jatkavat räkättelyään. Ehdimmepä kuitenkin nähdä tuulihaukan ennen kuin sen piti lähteä. Se on jo toinen Kevätseuranta-havainto lumisateen keskellä.
Kaukana pellolla kuljeskelee kymmenen metsäkauriin lauma kaikessa rauhassa. Pikkutikka lentää vauhdilla lahdenrannan metsiköstä toiseen. Melkolailla kiurua muistuttava hahmo viilettää ohi kauempaa, mutta emme ehdi nähdä sitä kunnolla voidaksemme ottaa havaintoa vakavasti. Pari kertaa olen kuulevinani pajusirkun äänen ja kerran myös viiksitimalin, mutta äänet hukkuvat tuuleen, eikä niistä voi olla ihan varma.
Kuulostaa kuin tuuli kantaisi jostain kaukaa laulujoutsenten toitottelua. Pikkuhiljaa ääni voimistuu. Alamme olla varmoja, että pieni parvi joutsenia on lähestymässä, ja kohta se jo ilmestyykin näkyviin lumisateen läpi.
Kahdeksan uljasta lintua kaartaa alas lahtea kohti voimalinjojen välistä ja suoraan neniemme edestä lintutornin ohi. Niiden heleät huudot kiirivät kylmässä ilmassa. Vaikka hytisemme lumisateessa ja tuijottelemme jäistä maisemaa, joutsenten saapumisessa on vahva kevään tunnelma.
Joutsenet laskeutuvat tyylikkäästi jäälle tornin eteen. Ne huutelevat hetken kaulojaan ojennellen ja siipiään heilutellen. Sitten ne vaappuvat rauhallisesti puhdistamon laskuojan päähän ja pulahtavat vesille. Parvessa on kaksi vanhaa valkoista yksilöä ja kuusi harmaata nuorta. Mietimme liikuttuneina, ovatkohan ne perhe.
Parvi lipuu ruovikon kätköihin. Me lähdemme tornilta. Pysähdymme ihailemaan polun varren pörheitä pajunkissoja. Ennen kuin jätämme Halikonlahden taaksemme, näemme vielä isolepinkäisenkin. Kaunis, siniharmaasulkainen, mustanaamioinen pikkupeto lennähtää esiin ruovikosta, keikkuu hetken näreen latvassa kääntyillen ja pudottautuu sitten takaisin piiloon.
Yhä sankkenevassa lumisateessa lähdemme kotimatkalle. Olemme tyytyväisiä pieneen retkeemme ja erityisen ilahtuneita kaikista kolmesta Kevätseuranta-havainnostamme.
Teksti ja kuvat: Milla Aalto
Lue lisää Luontoliiton Kevätseurannasta Kevätseuranta-sivustolta.
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo