Oletko tavannut kanahaukkaa? Ehkä kohtaat sen tänä talvena! Talvehtiva kanahaukka on usein helposti havaittavissa. Se saattaa röhnöttää maantien varrella lyhtypylvään päällä tai kytätä saalista puistossa puun oksalta.
Osa Suomen kanahaukoista muuttaa syys-marraskuussa etelämmäs Itämeren ympäristöön ja palaa maalis-huhtikuussa takaisin, mutta suuri osa talvehtii kotiseudullaan. Kaupunkiympäristössä talvehtiva kanahaukka voi olla yllättävän peloton.
Kanahaukka on keskikokoinen tai iso ja rakenteeltaan tanakka haukka. Sen siivet ovat leveät ja lyhyehköt ja pyrstö pitkä. Naaraat ovat huomattavasti koiraita suurempia.
Kanahaukan saattaa helposti sekoittaa pikkuserkkuunsa varpushaukkaan. Suuremman koon ja rotevamman rakenteen lisäksi kanahaukan voi erottaa varpushaukasta pidemmästä kyynärsiivestä ja kaulasta.
Kanahaukan lento on suoraviivaista. Se lyö siipiään muutaman kerran ja etenee sen jälkeen vaakaliitoa. Toisinaan se myös kaartelee. Kanahaukan siiveniskut ovat hitaammat kuin pienen ja vilkkaasti viuhuvan varpushaukan.
Kanahaukka rakentaa suuren risupesänsä korkeaan puuhun, Suomessa tyypillisesti kuuseen tai mäntyyn. Se saattaa pesiä samassa pesässä useina kesinä. Pesän rakentamisesta vastaa pääosin koiras.
Muninta tapahtuu huhtikuun puolivälin jälkeen. Munia tulee noin 3–6, mutta usein vain 2–3 poikasta selviää lentoon asti. Naaras hoitaa suurimman osan hautomisesta. Haudontavaihe kestää reilun kuukauden.
Molemmat emot osallistuvat poikasten ruokintaan. Poikasilla kestää 38–40 päivää varttua lentokykyisiksi.
Poikasten kasvaessa kerjuuhuuto voimistuu, ja siten pesän pystyy kesällä löytämään metsästä. Pesivä kanahaukka taas paljastaa itsensä usein jo maaliskuussa lentäessään soidinlentoa reviirinsä yllä ja huutaessaan”kja-kja-kja-kja”.
Kanahaukkaa tavataan koko Suomessa lukuun ottamatta ulkosaaristoa ja tunturipaljakkaa. Se on alkujaan vanhojen metsien laji, mutta aarniometsien käydessä vähiin se on alkanut hyväksyä pesäpaikakseen myös pienemmät metsiköt jopa kaupungeissa.
Kanahaukka ei ole uhanalainen, mutta se on rauhoitettu ja luokitellaan silmälläpidettäväksi lajiksi, sillä sen kanta on ollut pitkään laskussa. Kanahaukkojen määrä on vähentynyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana 25 prosentilla.
Laji on vähentynyt ennen kaikkea elinympäristöjen heikentymisen myötä, ja myös ravintotilanne vaikuttaa kanahaukan menestykseen. Metsät ovat pirstaloituneet ja metsäjänis ja metsäkanalinnut vähentyneet.
Vaikka kanahaukka on hitaasti kaupungistumassa, kaupunkihaukkojen määrä on yhä pieni. Kaupunkireviirit eivät vastaa laadultaan metsäympäristöä. Ne tarjoavat kuitenkin uusia ravinnonlähteitä perinteisten hiipuessa. Etenkin varikset maistuvat kaupunkihaukoille.
Kanahaukka on kohdannut perinteisesti vainoa. Sitä on pidetty pienriistan metsästäjien kilpailijana, ja paikoin sitä edelleen tapetaan turhaan. Yleisesti suhtautuminen haukkoihin on kuitenkin järkevöitynyt, eikä vaino ole enää merkittävä uhka kanahaukalle.
Hyväonninen kanahaukka voi elää vanhaksi ja saada monta poikuetta elämänsä aikana. Lintujen rengastuksella pystytään tutkimaan muun muassa niiden elinikää. Tällä menetelmällä on saatu selville, että kanahaukka voi elää 16-vuotiaaksi. Vankeudessa kanahaukka on elänyt jopa 27 vuotta.
Haukat (Accipitridae) on petolintujen lahkoon kuuluva heimo, johon kuuluu liki 250 lintulajia ympäri maailman. Haukkojen heimoon lukeutuvat myös kotkat.
Suomessa pesii 12 haukkojen heimon lintua: varpushaukka, kanahaukka, hiirihaukka, mehiläishaukka, sinisuohaukka, piekana, ruskosuohaukka, merikotka, maakotka, arosuohaukka, niittysuohaukka ja haarahaukka. Lisäksi täällä saattaa satunnaisesti pesiä myös harvinainen kiljukotka.
Varsinaisten haukkojen lisäksi Suomessa pesii myös viisi jalohaukkaa: tuulihaukka, ampuhaukka, nuolihaukka, muuttohaukka ja tunturihaukka. Itäinen erikoisuus punajalkahaukka saattaa myös pesiä Suomessa. Jalohaukat eivät suomenkielisestä nimestään huolimatta ole haukkoja. Ne kuuluvat jalohaukkojen (Falconidae) heimoon, joka on lähempää sukua papukaijoille kuin haukoille!
Haukat, kuten kaikki linnut, ovat sukua dinosauruksille – tai itse asiassa ne ovat dinosauruksia. Nykyiset linnut ovat niiden pienten kaksijalkaisten dinosaurusten perillisiä, jotka selvisivät liitukauden lopun joukkosukupuutosta. Valtavan asteroidin osuminen maahan 65,6 miljoonaa vuotta sitten oli dinosauruksille maailmanloppu, mutta lintujen kehityslinja säilyi.
Teksti: Milla Aalto
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo