Tämä kissa ei vettä pelkää. Kalastajakissa (Prionailurus viverrinus) on nimensä mukaisesti erinomainen kalastaja ja taitava uimari. Se vaanii sopivaa uhria kivellä tai veden yli kaartuvalla oksalla odotellen ja saattaa houkutella kaloja paikalle vedenpintaa kevyesti taputtelemalla. Lähelle uivan kalan kissa nappaa teräviin kynsiinsä, eikä myöskään epäröi sukeltaa saaliin perään.
Kalastajakissa ei ole erityisen sopeutunut märkiin elintapoihinsa fysiikkansa puolesta. Joskus kuulee väitettävän, että kalastajakissalla olisi varpaiden välissä räpylät, mutta nämä kalvomuodostumat eivät ole juuri sen kehittyneemmät kuin muillakaan villikissoilla.
Kooltaan tämä tanakkarakenteinen kissa on tuplasti kotikissaa suurempi (65-86 cm ja 6-14 kg; naaras pienikokoisempi). Korvat ovat pienet ja häntä lyhyehkö. Karhea turkki on väriltään ruskehtavan harmaa ja kauttaaltaan tummien täplien ja juovien kirjoma.
Kalastajakissat elävät Kaakkois- ja Etelä-Aasian kuumuudessa vesistöjen välittömässä läheisyydessä, kuten suoalueilla ja mangrovemetsiköissä. Lajin laaja mutta laikuttainen levinneisyysalue ulottuu Sri Lankasta ja Intiasta Nepalin ja Myanmarin kautta aina Vietnamiin ja Indonesian saarille asti.
Nämä yöaktiiviset yksineläjät viettävät piilottelevaa elämää, mikä vaikeuttaa niiden tutkimista ja suojelua. Kalastajakissan lempiruuasta ei kuitenkaan liene epäselvyyttä. Noin kymmenen kalalajin lisäksi ruokalistalle kuuluu myös äyriäisiä, nilviäisiä, sammakoita, käärmeitä ja muita vedeneläjiä. Maalla kalastajakissa saalistaa jyrsijöitä, lintuja ja hyönteisiä. Rotevalla kissalla on voimaa kaataa suurempiakin nisäkkäitä kuten villisikoja, vuohia ja koiria, ja sille kelpaavat myös muiden petojen jättämät haaskat.
Kalastajakissat pariutuvat tavallisesti tammi-helmikuussa, ja naaras synnyttää kolmen kuukauden odotuksen jälkeen 1–4 poikasta tiheään pensaikkoon, ruohikkoon tai kallionkoloon tehtyyn pesään. Pennut ovat täysikasvuisia yhdeksän kuukauden iässä ja lähtevät omille teilleen muutamaa viikkoa myöhemmin. Kalastajakissa elää luonnossa noin 12-vuotiaaksi, vankeudessa se voi saavuttaa yli 15 vuoden iän.
Kalastajakissan laikuttainen esiintyminen johtuu osittain sen elinympäristöjen saarekemaisesta luonteesta, mutta populaatioiden sirpaloitumiseen on kasvavassa määrin syynä vesistöalueiden laajamittainen tuhoutuminen. Jopa puolet trooppisen Aasian vesistöistä ovat vaarassa hävitä ihmistoiminnan johdosta: osa pilaantuu saastumisen, ylikalastuksen ja hakkuiden seurauksena ja toisia muokataan asutuksen ja maatalouden tarpeisiin.
Yhä useammin kodittomaksi jäävien kalastajien ahdinkoa lisää laiton metsästys. Kalastajakissoja pyydetään ruuaksi ja perinteisen lääketieteen ainesosiksi sekä tapetaan kostoksi niiden aiheuttamista tai aiheuttamiksi luulluista kotieläin- tai kalatalousvahingoista. Kissoja menehtyy myös muille eläimille asetettuihin ansoihin ja myrkkysyötteihin.
Kalastajakissapopulaatiot ovat romahtaneet viimeisen vuosikymmenen aikana lähes koko lajin esiintymisalueella. Vaikka lajin tutkimukseen on viime vuosina panostettu, havainnot näistä vettä rakastavista kissaeläimistä ovat vähentyneet huolestuttavasti. Yksilöitä arvioidaan olevan jäljellä vain noin puolet 90-luvun lukumäärästä.
Teksti: Tuuli Turtola
Artikkeli on julkaistu aiemmin Nuorten Luonto -lehdessä 1/2010.
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo