Lähin luontokappale on oma keho. Ihmisinä olemme osa muuta luontoa, ja kaiken aikaa vuorovaikutuksessa sen kanssa. Aistit tulkitsevat viestejä ympäröivästä maailmasta ja reagoivat niihin. Ympäristömme vaikuttaa meihin, ja mekin vaikutamme ympäristöömme sekä selkein että hienovaraisin tavoin.
Suhde omaan kehoon ja olemukseen heijastaa suhdetta myös muuhun luontoon. Hyvä ja tarkkaavainen itsetuntemus syventää luontosuhdetta, ymmärrystä kaiken aikaa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta oman kehon, muiden elävien olentojen ja muiden elementtien välillä.
Tässä on, lyhyesti sanottuna, ekosomatiikan lähtökohta ja tutkimuskohde.
Ekosomatiikkaa tutkitaan erityisesti tanssin ja teatterin alalla, joiden erikoisalaa ovat kehollinen ilmaisu ja vuorovaikutus. Vaikka ekosomatiikka on akateemisena käsitteenä melko nuori, se ei ole uusi keksintö: aihe on ollut olemassa ainakin yhtä kauan kuin ihminen.
Ekosomatiikan menetelmistä ja ajatuksista on hyötyä kenelle tahansa, joka tahtoo syventää läsnäolon taitojaan. Ekosomatiikka korostaa kehon luontaista viisautta, joka modernissa yhteiskunnassa jää usein taka-alalle.
Somatiikka tulee kreikan sanasta soma, joka viittaa kehonkokemukseen. Somaattinen harjoittelu pyrkii vahvistamaan kehon ja mielen yhteyttä erilaisten harjoitusten kautta.
Harjoitukset hyödyntävät ihmiskehon luontaisia ominaisuuksia, kuten hengitystä, liikettä, aistikokemuksia ja mielikuvitusta. Harjoitteiden tarkoitus on kasvattaa havainnointikykyä ja itsetuntemusta. Somatiikka keskittyy lähinnä yksilölliseen eli subjektiiviseen kokemukseen.
Ekosomatiikka tuo tähän ekologisen näkökulman: tutkimuksen kohteena ovat keho ja kokemus osana ekosysteemiä ja luonnon kiertokulkua. Ympäristön elementit, olennot, olosuhteet ja niiden muutokset muovaavat kehonkokemusta kaiken aikaa – ja samoin ihminen vaikuttaa läsnäolollaan niihin – sekä tietoisesti että tahtomattaan. Harjoitteiden myötä huomio avautuu laajemmalle aistikokemusten kentälle.
Sääilmiöt, kuten sateet ja tuulet, ovat jatkuvassa liikkeessä. Myös omaa kehonkokemusta voi ajatella virtana. Tai virran yhtenä pyörteenä: kaikki, mikä oman tietoisuuden läpi kulkee, on osa koko planeetan kokonaisuutta. Kehon rakennusainekset ovat olleet olemassa kauan ja muokkautuneet läpi evoluution.
Harjoitteiden avulla voidaan myös jäljittää kehityskaaren vaiheita keskittymällä esimerkiksi sydämensykkeeseen tai selkärankaan, jotka ovat kehityksemme varhaisimpia vaiheita ja jotka jaamme monien muiden olentojen kanssa.
Myös tutkimalla ihmiskehon fyysisiä ominaisuuksia ja tekstuureja, kuten huokoisuutta, vettä, pulssia tai luuta, voimme löytää samaistumispintaa muiden olentojen tai elementtien kanssa.
Empatia ja mielikuvitus voivat auttaa meitä ymmärtämään kehonkokemuksen kautta, millaista olisi olla esimerkiksi kasvi tai eläin. Jotkin ekosomatiikan harjoitukset esimerkiksi ohjaavat liikkumaan niin kuin merilevä, jota aallot huojuttavat.
Harjoitteiden avulla voimme muistaa yhteytemme ympäristöömme silloin, kun koemme itsemme irrallisiksi. Hengitys tai sydämen syke ovat oivia paikkoja aloittaa, sillä ne ovat aina läsnä, ja myös heijastelevat hermoston tämänhetkistä tilaa, joka reagoi ympäristöön.
Kun opimme tunnistamaan, miten eri ympäristöt meihin vaikuttavat, voimme ymmärtää syvemmin myös omaa vaikutustamme niihin, ja antaa tuon ymmärryksen ohjata toimintaamme.
Lisätietoa kaipaava voi aloittaa esimerkiksi Andrea Olsenin kirjasta Body and Earth (2002) tai Joanna Macyn kirjoista. Myös esimerkiksi YouTubesta löytyy inspiraatiota harjoitteisiin. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki tarvittava on jo sisäänrakennettu: paras lähtökohta on avoin ja utelias suhtautuminen olemassaoloon ja vuorovaikutukseen.
Teksti: Stella Kanto
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo