Ammattina kestävä elämä: “Kun se idea tuli, mulla nousi kaikki karvat pystyyn”

Suomen ensimmäinen kenkäpesula ja leikkisä korjausompelimo – Heikki Tanskanen ja Inga Cecilia Aldén kertovat, miten kestävästä elämästä voi tehdä itselleen unelmien ammatin.

Yksi seinä on mintun värinen, toinen sitruunan sävyinen. Kangaspinkat, mittanauhat ja lankarullat värittävät tilaa. Tervetuloa korjausompelimo Ingaceciliaan!

“Olin jo pitkään miettinyt oman ompelimon avaamista. Kun näin tämän paikan, rakastuin saman tien”, Inga Cecilia Aldén kertoo.

Käpylän tunnelmallisella puutaloalueella sijaitseva ompelimo avattiin maaliskuussa. Ingalle se oli iso hyppy tuntemattomaan.

“Mua jännitti todella paljon. Mietin koko ajan, että mitä jos asiakkaat eivät löydä tänne.”

Toisin kuitenkin kävi. Asiakkaita alkoi tulla heti ensimmäisestä päivästä. Siitä lähtien ompelimo on pyörinyt hyvin.

“Olen yllättynyt siitä, miten moni on innostunut käymään täällä.”

Vastaanottotilan vetonaula on “donitsibaari”, jossa myydään kierrätyskankaista tehtyjä hiusdonitseja. Myynnissä on myös laukkuja ja korvakoruja. Näistä tuotteista Ingan yritys sai alkunsa viisi vuotta sitten.

Takatiloissa ovat Ingan rakkaat ompelukoneet. Hän nauttii siitä, että saa joka päivä tehdä käsitöitä elääkseen.

“Tykkään niin paljon kaikesta näpertämisestä, tämä vaan on mun juttu.”

Kaikki on onnistunut yli odotusten – ja siinä sosiaalisella medialla on iso rooli. Monella korjausompelimolla ei ole edes nettisivuja, mutta Inga on ottanut toisen linjan.

“Mulla on ollut tavoitteena, että myös ihan uudet ihmiset löytäisivät tällaisten palvelujen pariin. Olen halunnut tehdä tästä helposti lähestyttävää”, Inga sanoo.

Inga esittelee värikkäällä Instagram-tilillään ompelimon arkea. Samalla hän lisää tietoisuutta siitä, miten vaatteita voi muokata ja korjata. Ompelimossa hoituvat niin reikien paikkaukset kuin vetoketjujen vaihdot. Vaate voidaan myös muokata asiakkaan vartalon tai elämäntilanteen tarpeisiin.

“Parasta on nähdä asiakkaan ilme ja reaktio. Siitä tulee niin hyvä fiilis, kun hyödyntää jotain olemassa olevaa ja silti vaate tuntuu kuin uudelta.”

Haastavinta Ingan työssä on arvioida korjaustyön vaatima aika.

“Joka viikko on ainakin se yksi työ, jonka olen arvioinut totaalisesti alakanttiin. Siinä saa sitten vääntää pitkää päivää.”

Inga uskoo, että korjausompelimoita tarvitaan myös tulevaisuudessa.

“Erityisesti vanhempi sukupolvi on ihmetellyt, käyttävätkö ihmiset vielä tällaisia palveluita. He ovat saaneet yllättyä positiivisesti.”

Totta kuitenkin on, että pikamuodin myötä hinnat on poljettu alas ja vaatteiden laatu on huonontunut. Usein korjaustyö maksaa enemmän kuin uusi tuote.

“Tietenkään halpatyöllä tuotettua vaatetta ei voi verrata kotimaisen käsityön hintoihin. Ihmisillä on usein vääristynyt kuva siitä, minkä verran aikaa jonkin asian tekemiseen menee.”

Monet ovat silti valmiita panostamaan korjaukseen ja muokkaukseen, etenkin jos kyseessä on vintage-vaate.

“Toivoisin, että yhä useampi oppisi arvostamaan vaatteita eikä heittäisi hyväkuntoista materiaalia pois yhden pienen vian takia, joka olisi korjattavissa. Uskon, että tälle alalle tarvitaan uusia tekijöitä jatkossakin.”

Se on myös Ingan oma, pitkän tähtäimen haave: palkata työparikseen toinen ompelija.

Ompelijan ei ole helppo löytää Suomessa töitä. Inga tietää sen hyvin, sillä hänellä on ompelijan ammattikoulutus. Ennen oman ompelimon perustamista hän teki keikkaa erilaisissa TV-tuotannoissa.

Vielä Inga ei kuitenkaan halua miettiä liian kauas tulevaisuuteen, vaan nauttia tästä hetkestä.

“Tämä oli mun valtava haave ja pitkän ajan tavoite, ja nyt se on on toteutunut. Siinä riittää fiilisteltävää!”

Inga ripustaa mittanauhan kaulalleen ja jatkaa päivän ompelutöitä. Illalla hän aikoo käydä vielä kirpputorilla penkomassa kierrätyskankaita. Mitä kaikkea niistä voisikaan tehdä?

Sitä hetkeä Heikki Tanskanen ei unohda koskaan. Oli kesäilta, ja hän istui kavereidensa kanssa kallioilla. Yhtäkkiä yksi heistä ehdotti: Mitä jos alkaisit putsata kenkiä työksesi?

“Kun se idea tuli, mulla nousi kaikki karvat pystyyn. Tiesin heti, että mun on pakko tehdä tämä”, Heikki muistelee.

Heikki on ollut kenkäfriikki 1990-luvulta asti. Kenkäkauppaan hän ei kuitenkaan ole koskaan halunnut töihin, sillä trenditavaran myyminen ei vastaa hänen arvojaan.

Nimi Mister Mint syntyi helposti: ei tarvitse ostaa uutta, kun laittaa kengät minttiin.

Liiketoiminta sai alkunsa yksiön nurkassa Helsingin Katajanokalla. Heikin ensimmäinen työpöytä oli vintiltä löytynyt vanha ovi.

Tilauksia alkoi tulla saman tien, myös tuntemattomilta ihmisiltä.

“En voinut uskoa sitä, se oli ihan mieletöntä! Yhtäkkiä mulla oli koko yksiö täynnä kenkiä, mä nukuin niiden keskellä.”

Siitä on nyt neljä vuotta. Silloin Mister Mint oli Suomen ja koko Pohjois-Euroopan ensimmäinen kenkäpesula. Sittemmin vastaavanlainen liike on avattu myös esimerkiksi Tukholmaan.

Nykyään yksiön nurkkaus on vaihtunut liiketiloihin Kampissa. Tila on täynnä kenkälaatikoita ja julisteita, erilaisia harjoja ja pensseleitä. Drum and bass -musiikki jytää. Kaiken sen keskellä istuu Heikki pensseli suupielessään ja kiillottaa kenkää.

“Hyvät saundit on tärkeä juttu! Olen halunnut tehdä tästä paikasta itseni näköisen, ja että tämä on myös kulttuurin ja kohtaamisten paikka.”

Heikki on alunperin kotoisin Joensuusta ja aiemmalta ammatiltaan TV-kuvaaja. Suutarin koulutusta hänellä ei ole, vaan hän on opetellut kaiken itse – usein kantapään kautta.

“Joensuussa ei junnuna ollut mitään kivoja kenkäliikkeitä. Jos halusin saada Timberlandit tai Niket, ne piti etsiä kirppareilta ja putsata itse. Kerran kun putsaa mokkakengät astianpesuaineella ja materiaali muuttuu violetiksi – siitä oppii, että ei ainakaan näin.”

Kuva: Heikki Tanskanen

Siis onko nää oikeasti samat kengät? Se on yleisin kommentti, jonka Mister Mintin  sosiaalisen median kanavissa näkee.

Ennen ja jälkeen -kuvien välillä on huikea ero. Juuri se on parasta Heikin työssä. Oman kädenjäljen näkee heti.

“Ihmiset tuovat tänne yleensä kenkiä, joilla on tarina. Ne jalassa on käyty reissussa tai tavattu puoliso, tai kengät ovat jollain tapaa ikoniset. Kun näkee asiakkaan hyvän fiiliksen, siitä saa tosi paljon energiaa.”

Juuri nyt työn alla on kolme paria Louis Vuittonin kenkiä.

“Näitä mä olen tässä koko aamun maalannut. Pesu on vain murto-osa koko prosessia. Ensin hiotaan kaikki kulumat tasaisiksi, sitten laitetaan täyteainetta, sekoitetaan sopiva sävy…”

Heikki kunnostaa kenkiä kahdeksan tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Jotta liiketoiminta pysyy kannattavana, kenkiä täytyy puhdistaa 5-6 paria päivässä. Jos sormi vähänkin lipeää, se voi tietää monien tuntien lisätyötä.

“Kyllä tämä on aika rankkaa hommaa. Ei tähän varmaan ihan kaikki pystyisi.”

Vaatteiden peseminen on ihmisille arkipäivää, mutta kenkien ei. Se on sääli, sillä huoltamalla kengät saavat pidemmän käyttöiän. Jopa 20 vuotta vanhat Timberlandin nupukkikengät voi edelleen saada kuntoon, Heikki sanoo.

“Siitä pitäisi tulla ihan yleinen tapa, ettei kenkiä vaan osteta ja heitetä roskiin, vaan putsataan ainakin pari kolme kertaa.”

Kenkien kierrättäminen on haastavaa, sillä kengissä on yleensä montaa eri materiaalia. Siksi kengät päätyvät lähes aina sekajätteeseen.

“Kyllä mulla on tässä sellainen ajatus, että voisin omalta osaltani pienentää jätevuoria.”

Heikki uskoo, että ajat ovat muuttumassa. Vielä kymmenen vuotta sitten liiketoiminta olisi tuskin kannattanut, mutta muutama vuosi sitten second hand alkoi nostaa päätään.

“Ihmiset ovat havahtuneet siihen, että laadukkaat vaatteet ja asusteet kestävät pidempään, ja sillä tavalla löytyy myös oma uniikki tyyli. Arvostan tosi paljon teinejä, jotka pyytävät vanhempiaan tuomaan kengät tänne. Se katsoo kaverilta rohkeutta, että uskaltaa mennä vastavirtaan ja vastustaa kulutuskeskeisyyttä.”

Tulevaisuuden suunnitelmissa on Mister Mintin laajentaminen. Heikki arvioi, että Suomessa on ainakin viisi sen kokoista kaupunkia, joissa asiakkaita riittäisi.

Tässä hetkessä parasta on kuitenkin se, että työ jatkuu.

“Kengät ovat kuin veistoksia, rakastan niitä yhä vaan. Nykyään ei tarvitse itse ostaa uusia popoja, kun täällä pääsee hiplailemaan niin upeita kenkiä joka viikko.”

Teksti: Heidi Nummi

Kuvat: Aino Huotari