Ai-ai eli sormieläin (Daubentonia madagascariensis) on harvinainen ja elintavoiltaan erikoinen, ainoastaan Madagaskarilla elävä puoliapina. Se on sormieläinten heimon ainoa laji. 1900-luvun alkupuolella sen luultiin kuolleen sukupuuttoon, kunnes laji löydettiin uudelleen vuonna 1961.
Ai-ai on kooltaan suunnilleen kissan kokoinen, molemmat sukupuolet ovat samannnäköisiä. Turkki on tuuhea ja väriltään harmahtava tai ruskehtava, kasvot ovat vaaleammat ja silmät ovat kelta-oranssit. Ai-ailla on suuret ja mustat, hyvin liikkuvat korvat, joilla se kuulostelee puun sisällä liikkuvien toukkien sijaintia.
Ai-ain ravinto vaihtelee vuodenajan ja elinympäristön mukaan. Sen pääasiallista ravintoa ovat hyönteisten toukat, siemenet, sienet, hedelmät ja pähkinät. Kylien ja viljelysmaiden liepeillä elävät ai-ait pihistävät ravinnokseen usein myös kookospähkinöitä, mangoja, litsiluumuja ja kananmunia.
Ai-ai viettää suurimman osan elämästään yksin, sillä eri sukupuolet hakeutuvat toistensa seuraan yleensä vain lisääntyäkseen. Naaras synnyttää yhden poikasen vain joka toinen tai kolmas vuosi.
Ehkä erikoisin piirre ai-aissa ovat sen pitkät ja hoikat sormet. Keskisormi on muita sormia pidempi ja ai-ai voi liikuttaa sitä itsenäisesti muista sormista riippumatta. Kapean keskisormensa avulla se kaivelee puissa eläviä toukkia. Poikkeuksellisen kädellisen ai-aista tekevät myös sen jatkuvasti kasvavat etuhampaat, joiden vuoksi ai-ai alunperin luokiteltiin virheellisesti jyrsijäksi.
Ai-ait ovat harvinaistuneet paitsi sademetsien hakkuiden seurauksena, myös eläimeen kohdistuvan taikauskon ja vainoamisen takia. Ai-aita pidetään kylissä riesana ja haittaeläimenä. Vanhan madagaskarilaisen uskomuksen mukaan se henkilö, jota ai-ai osoittaa keskisormellaan, kohtaa karmean kuoleman. Vielä nykyäänkin ai-ain uskotaan tuovan huonoa onnea, ja se joutuu usein vainon kohteeksi.
Ai-ain ainoa luontainen saalistaja on fossa (Cryptoprocta ferox), joka on Madagaskarilla elävä harvinainen, kissan ja koiran risteymää muistuttava petonisäkäs. Fossaa suurempi uhka on kuitenkin ihminen.
Teksti: Tuuli Turtola
Artikkeli on julkaistu Nuorten Luonto -lehden numerossa 4/2010.
Kotisivujen toteutus Haven Porvoo